maanantai, 6. syyskuuta 2010

sorry i'm busy

Mulle tapahtuu nyt kaikenlaista ja pää ei meinaa pysyä mukana.

Ensinnäkin, tänään alkaa akryylimaalauskurssi, jee jee. En oo kovin hyvä ees maalaamaan,mutta odotan sitä silti intoa täynnä. Musta tulee taiteilija.
Sitten, huomenna on vaikka mitä. Pääsin haastatteluun koskien yhtä työharjoittelupaikkaa, johon hain. Mieluummin olisin tietty "oikeissa töissä", mutta tää vaikutti mielenkiintoiselta ja parempi sekin kun ei mitään. Ja se tietäis 9 euroa lisää rahaa/päivä.
Meillä oli myös puhetta mennä katteleen Ismo Leikolaa huomenillalla. Ei pahat suunnitelmat.

Lauantaina oli ne kaverien häät. Kamera tietysti unohtui, joten ei oo kuvia sieltä. Oli tosi mukavat ja koskettavat häät, niinku ne yleensäkin on. Morsian osoittautui varsin miellyttäväksi ihmiseksi ja toivon, että nähtäis tulevaisuudessa useamminkin, jotta pääsis tutustumaan paremmin. Ruoka oli myös positiivinen yllätys. Yleensä häissä on kaikenlaista epämääräistä sörsseliä, jota sitten otetaan vähäsen lautasen reunalle jos vaikka uskaltais maistaa. Tuolla tarjoiltiin hyviä salaatteja ja kanapaellaa :P

Tein yks päivä taas muffinsseja, joihin laitoin tällä kertaa daimia murusina. En tajua, miksi ne suklaamurut aina valuu sinne pohjalle? Todella ärsyttävää. No mutta, oli ne silti syötäviä.

Näin ne paisu uunissa.


Taas kynsiä..

Pinkit hääkynnet joihin käytin tarroja.

Niin ja ostin myös kirpputorilta liian pienet kengät. Kokeilin niitä hätäisesti ja kiikutin kassalle. Nyt voin vaan sanoa,että auts. Mutta kun ne oli niin hienot...

Kyllä niitä pitääkin voi, jos ei tarvi paljon kävellä.

0 kommenttia: