perjantai, 22. huhtikuuta 2011

Päivä 6 - Minun päiväni

Nyt ei tule kuvia minusta kotivaatteissa päikkäreillä tai lenkkivatteet päällä ulkona, vaan tyydyn ihan vaan kirjalliseen tuottamiseen.

Eli tänään. Ensinnäki nukuin melko huonosti, koska ville piti mua hereillä köhinöillään(sillä on kurkkutauti). Heräilin ennen kymmentä, mutta luulin nukkuneeni pitempään. Nousin, tein aamiaista, käytin pipsan ulkona (joka veti ojanpenkalle koko ajan ja sain tennariini koiranp**kaa) Tulin ärtyneenä sisälle ja murjotin pipsalle(tosi kypsää).
Aloin tekemään pashaa. Siitä tuli hyvää ja sitä tuli paljon. Muottiin ei mahtunu kaikki (muottina toimi siivilä), joten syötiin sitä jälkkäriksi sellasenaan. Tehtiin villen kans porsaan sisäfilettä ja perunoita. Juotiin punaviiniä. En oo vieläkään täysin tottunu siihen makuun, vaikka oon yrittäny kehittää makuaistiani hienostuneempaan suuntaan(ostin jopa oliiveja mutta niihin en kyllä vieläkään taivu) Tää viini ei ollu kuitenkaan niin sietämättömän karvasta etteikö sitä olis voinu juoda, mutta vielä on totuttelemista. Toisaalta, miks mun pitäis tykätä punaviinistä...
Ruuan jälkeen me vetäydyttiin kukin tahoillemme päiväunille, minä sohvalle, ville makkariin. Mun mielestä päikkärit kuuluu ottaa (liian pienellä)sohvalla viltin alla ja koira kainalossa(yleensä tv auki taustalla) Jos nukkuminen on liian mukavaa, niin se saattaa venyä turhan pitkäksi, mikä ei oo nokosten tarkoitus.
Heräsin ennen viittä ja lähin koiran kans ulos. Oli suorastaan kuuma ilma, niin että piti ottaa huivi pois ja aukaista takkia. Tällä kertaa pipsa käveli kiltimmin tien puolella. Tultiin sisälle ja istuin tähän sohvalle läppäri sylissä lukemaan ja kirjoittamaan blogia.
Että semmosta on tapahtunu mulle tänään. Eikä nuo arkipäivät paljon tästä poikkea, jos jotain kauppareissua ei oteta huomioon.

Sain eilen taas yhden kieltävän vastauksen hakemastani työpaikasta. Jotenki ei nyt huvita olla positiivinen.


Mutta silti, oikeen rauhallista ja pashaista pääsiäistä kaikille! :D

0 kommenttia: