Mutta olkoonkin näin hieno ilma, niin mua silti ahdistaa, ärsyttää, hävettää, kummastuttaa ja masentaa se, kun en oo vieläkään saanu töitä.
Tän päivän aihe oli paras ystäväni. En oikeen tiiä kenestä mun pitäis kertoa. Mulla on ystäviä, mutta ei erityisemmin ketään, joka olis parhaista parhain ja läheisin.
No, Ville on tietty läheisin ystävä. Sille mää kerronki kaiken ja sen seurassa oon ihan oma itteni. Ja se tykkää musta tällasena(vaikkei aina ymmärräkään mua ihan täysin..)
Sitten mulla on Krisse, joka on hyvin pitkäaikainen ystävä ja jolle oon pystyny paljon avautumaan ja näyttämään sisintäni. Sen kans on ollu paljon hienoja ja hauskoja hetkiä. Ollaan koettu kaikenlaista. Krisseltä oon myös oppinu paljon. Krissen kans oon eniten matkustanu jos Villeä ei lasketa. Ollaan käyty yhessä Helsingissä, Ryttylässä, konffassa, mn-festareilla, missähän vielä..
Ja se oli mun kaasona. En voinu ajatellakaan ketään muuta siihen hommaan. Se piti tosi kivan puheen meidän häissä. Krisse on aina ollu mun puolella ja rohkaissu mua, se on nähny mussa jotain hyvää mitä en ite oo nähny. Se on ollu aina parempi ystävä mulle kuin mitä mää oon osannu olla sille.
Viime aikoina oon ollu aika etäinen, en pelkästään Krisselle vaan kaikille mun ystäville. Mulla ei oo vaan ollu paljoa annettavaa, kun oon ollu omankin elämäni kans hieman hukassa. Onneksi oikeat ystävät ei kuitenkaan hylkää, vaikka ei aina jaksais olla niin kovin tiiviisti yhteydessä.
Sitten viimeisenä mainitsemisen ansaitsee Pipsa. Se vaan on niin vekkuli kaveri, ettei voi olla rakastamatta. Se ei ikinä kyllästy mun juttuihin tai väsy olemaan paijattavana. Se antaa anteeksi eikä muistele vanhoja. Se on kiitollinen jokaisesta huomionosoituksesta ja namipalasta. Se vie mut joka päivä ulos ja ottaa vastaan iloisesti, kun tulen kotiin, vaikka pitkänkin ajan päästä. Ei vaan ole uskollisempaa ja kiintyneempää ystävää kuin pieni koira.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti