Oltiin siis taas pidetty hyvä solu. Meidän solussa on tosi ihania tyttöjä. Mullahan ei oo hirveesti ollu kavereita täällä Tampereella. No, nyt on! Ei hirveesti, mutta tosi hyviä ainakin. Määhän oon aika valikoiva ihmisten suhteen ja tutustun tosi hitaasti (tai muhun tutustuu hitaasti) Joistain tytöistä ajattelin ensimmäisen tapaamisen perusteella, että meistä ei kyllä tuu ystäviä. Mutta tuli sittenkin. Päätin, että muutan asennettani ja päätin olla avoimin mielin sellasenkin ihmisen suhteen, joka ei alussa vaikuttanut niin kivalta. Ja yllätyin positiivisesti. Tietenki Jumala auttoi mua tässä, koska ilman Jumalaa olisin luultavasti pysyny tiukemmin ennakkoluuloissani.
Niin, siis istuin bussissa ja mietiskelin mennyttä solua. Juteltiin kauneudesta ja naisen suuresta roolista Jumalan suunnitelmassa. Ja tajusin, että MINÄKIN oon kaunis ja tärkeä sekä Jumalalle että täällä maailmassa. Mulle on oma tehtävä. Jumala haluaa, että mää LOISTAN tällaisena ku mää oon ja tällä paikalla. En vähättelis itseäni vaan rakastaisin. Oon aina ajatellu, ettei muhun halua kukaan tutustua, en mää voi antaa ihmisille mitään. En mää oo kiinnostava. Mutta, kylläpäs oon ja kyllä muhun kannattaa tutustua. Mää voin olla hyvä ystävä ja olla Jumalan käytettävissä omalla paikallani. Tällasena ku mää oon. Mää oon ihan hyvä tyyppi!
Kuin siistiä on tajuta jotain niin tärkeetä?!
She is the crescendo, the final astonishing work of God. Woman. In one least flourish creation comes to a finish not with Adam, but with Eve. She is the Master’s finishing touch… His piece de resistance. She fills a place in the world nothing and no one else can fill… (Ladies) Look out across the earth and say to yourselves, “The whole, vast world is incomplete without me. Creation reached its zenith in me.”
And she, too, bears the image of God but in a way that only the feminine can speak. What can we learn from her? God wanted to reveal something about Himself, so he gave us Eve… Eve is created because things were not right without her. Something was not good. …Something is missing? What could it possibly be? Eve. Woman. Femininity. Wow. Talk about significance.
And she, too, bears the image of God but in a way that only the feminine can speak. What can we learn from her? God wanted to reveal something about Himself, so he gave us Eve… Eve is created because things were not right without her. Something was not good. …Something is missing? What could it possibly be? Eve. Woman. Femininity. Wow. Talk about significance.
-Captivating
3 kommenttia:
mä oon lukenut ton kirjan, herätti ajatuksia! ja kiitos kommentista : ) voisinkin alkaa lukemaan sun blogia
Jee,uus lukija! :D
Lueskelin useamman postauksen verran hileitä. Viihdyin ajatuksiesi parissa.
Totuus, että meistä jokainen on IHANA, UPEA ja RAKASTETTU!!!
Olen saanut huomata viime aikoina erityisesti, miten totta on että heikkona olemme vahvoja!!Huolenpitäjämme on aika mahtava:)
Myönnän, että liian usein silti löydän itseni peilin edestä surkuilemasta itsessäni olevaa tai puuttuvaa:)
Valloittava salaisuus pitä napata kirjastosta kainaloon!
Iloa ja valoa syksyn harmaaseen!!
Onneksi kohta saa fiilistellä joulua....tykkään♥
Lähetä kommentti