Mun elämä on taas ihan sekasin.
Joulu tulossa enkä mää tiiä missä mää tuun sen viettämään. Päätin miten tahansa, aina joku pahoittaa mielensä.
Oon työtön eikä mua vois vähempää kiinnostaa töiden hakeminen. Silti stressaan kun ei oo rahaa. Jos saan opiskelupaikan, niin rahatilanne vain huononee.
En jaksa käydä salilla tarpeeksi usein. Herään aamuisin niin myöhään, että kun olisin valmis lähtemään salille, niin kello on jo sen verran, että pitäis tehdä kaikkea muuta, kotitöitä, käydä kaupassa tai sitten ei vaan enää viitti lähteä. Ei se salilla käyminen, vaan ne matkat on se joka siinä tympii. Kahdella bussilla raskasta treenikassia kantaen ja samalla reissulla tarvis kaupassakin käydä. Hirveetä. Olis pitäny valita liikuntapaikka jostain lähempää. Tai pitäis muuttaa lähemmäs.
Oon miettiny, että jos ottas Pipsalle kaverin. Mutta toisaalta, en tiiä tarviiko se semmosta. Mitä jos se toinen koira rikkois meidän kodin harmonian. Ja onko siihen varaa. Ja kaikki ne väittelyt toisen osapuolen kans. Ei jaksa. Mutta haluaisin silti.
Tää kotona olo tekee musta tosi karsean ihmisen. Masentuneen, antisosiaalisen, laiskan, hyödyttömän, huonoitsetuntoisen, tylsistyneen, jumittuneen, ahdistuneen. Alkusyksystä tää oli vielä ihan ok, sai tehdä mitä halus jne. mutta tässä vaiheessa alkaa pikkuhiljaa kaivata vaihtelua ja toimintaa. Vaikka ei se kesä töitä tehden ollutkaan mitään herkkua, mutta olin mää kuitenkin sillon jotenkin kiinni elämässä. Kehityin, ansaitsin rahaa.
Mulla ei vaan tällä hetkellä oo mitään ideaa, minkälaisia töitä haluaisin. Tai siis tiedän mitä haluaisin, mutta ilman ammattitaitoa..Eli mun vaihtoehdot on myyjä, siivooja, no siinä ne tais ollaki. Siivousta en oo vielä kokeillu, mutta jotenki musta tuntuu, ettei se tulis olemaan kovin pitkäaikainen pesti.
MIKSI elämä on näin vaikeaa?
Miks Jumala ei vaan vois näyttää mulle, että mee tonne ja tee tota. Jos se kerto Moosekselle ja Aabrahamille ja muillekin, niin miksei mulle? Ei sillä, että mun tehtävä olis yhtä tärkeä kuin kansan johdattaminen luvattuun maahan, mutta kai mullekin joku pienenpieni pikkiriikkinen tehtävä on. Siinä uskossa mää ainaki elän ja sen voimalla jaksan tätä elämää.
2 kommenttia:
Avautumista luvassa täältäki?
Huh, kuulostaapa tutulta.. Tosin ite teen tällä hetkellä töitä enemmän ku jaksaisin, ku en osaa sanoa ei, tai pyytää ees muutamaa vapaapäivää enempää. Mutta tiiän toisaalta että jos en tekis töitä, olisin sen muutaman viikon ihan mielissään ku voisin mennä mihin vaan, tehä enemmän kotitöitä, ja ois energiaa liikkua ja ulkoilla. Mutta sitte taas jonku ajan päästä iskis ahistus ku ei ookkaan mitään varsinaista rutiinia, tai jotain mitä "pitäis" tehä, esim. mennä töihin.
Vähä aikaa sitte näytti siltä että jään työttömäksi, ja mua stressas jo valmiiksi että kohta ei ookkaan enää "elintasovaraa", vaan pitää miettiä mihin rahat riittää. Ja siltikään en jaksanu haaskata ainootakaan ajatusta sille että oikeesti hakisin töitä jostain..
Tuo jouluaihe kilisteli kelloja kaikista eniten, ku oon jo vähintään viimeset 5 vuotta tuskastellu että missä vietän joulua, vai vietänkö sitä ollenkaan. Yleensä oon ollu sitte vaan "turvallisesti" töissä. Ja jälkeenpäin on tullu paha mieli ku oikeesti ois vaan halunnu viettää kunnon vanhanaikasen perhejoulun ja ottaa rennosti. Mun päätöksistä ei oo tainnu tulla kellekkään jouluna paha mieli, mutta tuttu tunne sinällään ku yleensä mää oon pahottanu mieleni jouluna tekipä muut miten tahansa..
Mistä se muuten johtuu että sitte ku ois aikaa tehä kaikkea (opiskelut katkolla tai ei oo töitä), nii sitte ei jaksa/viiti/halua tehäkkään juuri mitään? Oon miettiny samaa ku aina tuntuu että putoaa johonki erakoitumisvaiheeseen ku töiden tai opiskelun takia ei oo aikaa tai energiaa nähä ketään tai tehä mitään, mutta sitte ku sitä aikaa ois, nii tilanne on silti ihan sama?
Ihan hämärää. Ois oikeesti mukavaa elää "helposti" niinku näyttää että "kaikilla" muilla menee :D Sillain että tietää mitä haluaa, tietää mitä tekee, ja ylipäätään jaksaa ja haluaa tehä kaikkea. Oikeesti hämärää? :D Joskus tuntuu että suomalaisuuden peruspiirteet oikeen kulminoituu mussa.. Oon juro ja äkkipikanen, apatiaan ja masennukseen taipuva, ja sitte vielä kaiken lisäksi tyydyn siihen ja annan sen tapahtua -.-
Hei sielunsisar! :D On se elämä vaikeaa..Voispa joskus olla tyytyväinen siihen mitä nyt on.
Lähetä kommentti