Fall on your knees! Oh, hear the angel voices!

Ai,joulu.. Meni kyllä taas niin nopeasti, että tuskin ehti pysähtyä nauttimaan siitä. Joka vuosi sitä lapsuuden joulujen mahanpohjassa kutkuttavaa tunnetta ja taianomaista tunnelmaa etsii ja odottaa, mutta ikinä enää sitä ei tule. Vain pienenpieni häivähdys siitä voi palata, kun katselee kuusen valoja ja odottaa iltaa.
Tänä vuonna rakkaimmaksi lauluksi osoittautui jälleen Oi jouluyö. Vuosi vuodelta oon kyllästynyt enemmän tonttulauluihin ja tykästynyt lisää hartaisiin sävelmiin.

Tänä jouluna halusin yhä enemmän päästä joulun tärkeimmän sanoman äärelle ja riisua kaiken turhan pois. Riisua nimenomaan omasta sydämestä kaikki turhat ajatukset, stressin ja pinnallisuuden sekä epärealistiset odotukset. 

Ei joulussa loppujen lopuksi oo mitään taikaa. Se on ihmisten tekemä juhla ja alunperin täysin pakanallinen. Jeesuskaan ei syntyny jouluna, vaan syyskuussa. Monet joulun perinteet on johdettavissa niihin pakanallisiin tapoihin, kuten kuusi, joulupukki ja lahjojen antaminen. Onhan ne minustakin kaikki ihan kivoja asioita, mutta kaikki se muu touhu kuitenkin hämärtää sen kristillisen sanoman, joka jouluun on liitetty. Ja kaikki mikä menee Jeesuksen edelle, on turhaa ja väärää.

Me käymme joulun viettohon
taas kuusin, kynttilöin.
Puun vihreen oksat kiedomme
me hopein, kultavöin,
vaan muistammeko lapsen sen,
mi taivaisen tuo kirkkauden?

Me käymme joulun viettohon
niin maisin miettehin,
nuo rikkaan täyttää aatokset,
ja mielen köyhänkin:
Suun ruoka, juoma, meno muu.
Laps’ hankeen hukkuu, unhoittuu.

Turhuuden turhuus kaikki on,
niin turhaa touhu tää;
me kylmin käymme sydämin,
laps’ sivuun vain jos jää.
Me lahjat jaamme runsahat,
Laps’ —tyhjät kätes ihanat.

Oi ystävät, jos myöskin me
kuin tietäjämme nuo
veisimme kullan, mirhamin
tuon rakkaan lapsen luo,
niin meille joulu maallinen
ois alku joulun taivaisen.

Aamen.

Ps: Oli mulla oikeasti tosi kiva joulu.