Fall on your knees! Oh, hear the angel voices!

Ai,joulu.. Meni kyllä taas niin nopeasti, että tuskin ehti pysähtyä nauttimaan siitä. Joka vuosi sitä lapsuuden joulujen mahanpohjassa kutkuttavaa tunnetta ja taianomaista tunnelmaa etsii ja odottaa, mutta ikinä enää sitä ei tule. Vain pienenpieni häivähdys siitä voi palata, kun katselee kuusen valoja ja odottaa iltaa.
Tänä vuonna rakkaimmaksi lauluksi osoittautui jälleen Oi jouluyö. Vuosi vuodelta oon kyllästynyt enemmän tonttulauluihin ja tykästynyt lisää hartaisiin sävelmiin.

Tänä jouluna halusin yhä enemmän päästä joulun tärkeimmän sanoman äärelle ja riisua kaiken turhan pois. Riisua nimenomaan omasta sydämestä kaikki turhat ajatukset, stressin ja pinnallisuuden sekä epärealistiset odotukset. 

Ei joulussa loppujen lopuksi oo mitään taikaa. Se on ihmisten tekemä juhla ja alunperin täysin pakanallinen. Jeesuskaan ei syntyny jouluna, vaan syyskuussa. Monet joulun perinteet on johdettavissa niihin pakanallisiin tapoihin, kuten kuusi, joulupukki ja lahjojen antaminen. Onhan ne minustakin kaikki ihan kivoja asioita, mutta kaikki se muu touhu kuitenkin hämärtää sen kristillisen sanoman, joka jouluun on liitetty. Ja kaikki mikä menee Jeesuksen edelle, on turhaa ja väärää.

Me käymme joulun viettohon
taas kuusin, kynttilöin.
Puun vihreen oksat kiedomme
me hopein, kultavöin,
vaan muistammeko lapsen sen,
mi taivaisen tuo kirkkauden?

Me käymme joulun viettohon
niin maisin miettehin,
nuo rikkaan täyttää aatokset,
ja mielen köyhänkin:
Suun ruoka, juoma, meno muu.
Laps’ hankeen hukkuu, unhoittuu.

Turhuuden turhuus kaikki on,
niin turhaa touhu tää;
me kylmin käymme sydämin,
laps’ sivuun vain jos jää.
Me lahjat jaamme runsahat,
Laps’ —tyhjät kätes ihanat.

Oi ystävät, jos myöskin me
kuin tietäjämme nuo
veisimme kullan, mirhamin
tuon rakkaan lapsen luo,
niin meille joulu maallinen
ois alku joulun taivaisen.

Aamen.

Ps: Oli mulla oikeasti tosi kiva joulu.

Meijän pojat

Päivä 1 -  Esittele itsesi

Päivä 2 – Eka rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki

 

Nyt olis tarkoitus pureutua vaikeaan aiheeseen, eli sisaruksiin. Nuo ihanat, kamalat perheenjäsenet, joita on ollut pakko sietää koko elämänsä. 

Mulla on niitä siunaantunu kolme ja ne on kaikki veljiä ja mua vanhempia. Ihannetilanne siis (right...). Kuopuksena ja ainoana tyttönä olossa on ollu hyviä, mutta myös monia huonoja puolia. Nuorimpana sain aina tahtoni läpi ja vanhemmat puolelleni riitatilanteissa ("äläkää nyt kiusatko marrua" ja "antakaa marrun tehdä maja teijän sänkyyn jos se haluaa") Toisaalta jouduin leikkimään paljon yksin. Veljet meni kavereittensa kans ulos ja mää en päässy ku olin liian pieni. Veljet voitti mut tappeluissa (väänsi mun kättä kunnes mää huusin) ja vanhemmat piti mua kenties liian pitkään pikkutyttönä, jonka puolesta tehtiin kaikki.

Lapsena toivoin monesti siskoa, jonka kanssa jakaa "tyttöjen juttuja", mutta kun sellasta ei kuulunu, niin oli pakko sopeutua poikien maailmaan. Ja minähän sopeuduin. Leikin ihan surutta nuorimman veljeni kans prätkähiirillä ja autoilla, rakentelin leegoja ja juoksin metsässä. Ainiin, ja ne ninjaleikit saunatakeissa.. Olin ainakin äitini mielestä rämäpää ja aiheutin kai muutaman kerran harmaita hiuksia tempauksillani. Joo, tiedän kyllä, ettei kuulosta kovin minulta, mutta näin on.

Tulin lapsena hyvin toimeen kaikkien mun veljien kans. Vanhin oli se, jonka selässä roikuin ja joka aina nauratti mua hauskoilla jutuilla. mutta toisaalta oli myös turvallinen isoveli. Keskimmäisen kans oli ehkä vähiten yhteisiä juttuja, mutta hirmu hauska se oli. Nuorimman kans on ollu eniten tappeluita, mutta myös paljon samoja leikkejä ja yhteisiä kavereita. Sillä tavalla läheinen en ollu kenenkään kans, että oltais jaettu syvällisempiä asioita.

Nykyään asun eri paikkakunnalla kuin veljeni, joten hirveen läheisiä ei olla. Se harmittaa mua kyllä, mutta en vaan tiedä, mikä olis sellanen meitä yhdistävä asia. Eletään kuitenkin ihan erilaista elämää kaikki. Toivon, että jossain vaiheessa voisin löytää paremman yhteyden mun veljiin ja oltais enemmän tekemisissä. Toki mää niitä joka kerta Raahessa käydessäni nään, mutta jutustelu on aina melko pintapuolista. 

Semmosia ne mun veljet on. Ei niin läheisiä, mutta rakkaita.