Olen löytänyt haaveen.
Pitkään kielsin itseltäni haaveet ja unelmat, pitäydyin vain faktoissa ja realiteeteissa, siinä mikä olisi todennäköistä ja realistista. Mutta nyt haaveet ovat palanneet ja aion antaa niille tilaisuuden. Varovasti, kuten minulle on luonteenomaista, mutta silti positiivisella mielellä, annan itseni unelmoida, jopa hieman mahdottomalta tuntuvista asioista.
En tahdo elää koko elämääni todennäköisyyksien ja realiteettien varjossa ja rajoittamana, vaan kurkotella korkeuksiin, ylittää itseni ja saavuttaa vuorenhuippuja. En tahdo piileskellä osaamattomuuden ja epäonnistumisen pelon takana, vaan tehdä asioita pelosta ja epävarmuudesta huolimatta. Tahdon luottaa itseeni, toisiin ihmisiin ja ennen kaikkea ja eniten, tahdon luottaa Jumalaan.
Koska Jumalalle kaikki on mahdollista. Hän voi käyttää surkeintakin saviastiaa, muovata vanhaa ja luoda uutta. Minä tunnen useimmiten itseni sellaiseksi kehnoksi astiaksi, joka on täynnä säröjä, vuotokohtia ja joka ei kelpaa mihinkään käyttöön. Paljon on Jumala jo korjannut, mutta vielä on työnsarkaa.
Joistain säröistä pidän oikein lujaa kiinni, koska pelottaa päästää irti. Pelottaa luovuttaa ne Jumalalle ja pelottaa se, mitä saan tilalle. Tällaisena kurjana on turvallista, kun minulta ei odoteta mitään. Mutta jos ja kun pääsen paremmin jaloilleni, tuo se mukanaan yhä enemmän vastuuta. Kuitenkin kaipaan sitä. Koska ei tämä ole se elämä, jota haluan elää, vaan odotan jotain enemmän. Ja tiedän, että se on tulossa. Ehkä hitaasti, kompuroiden ja välillä hieman hukassa, mutta tulossa.
Siksi jatkan unelmointia, mutta tällä kertaa, en yksin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti